Ensimmäinen julkaisu 01.10.2010: Kansan uutiset, http://www.kansanuutiset.fi/scripts/edoris/edoris.dll?app=server&com=sqlxml&tem=d_aihepuu.tpl&topicid=37491&selected=37492
Suomen malli, jossa ensin valitaan koulu, valmistutaan ja sen jälkeen yritetään etsiä työmarkkinoilta sopiva työpaikka alkaa olla pahasti vinossa. Yksi ongelma on oppilaitosten lähes täysi kykenemättömyys nähdä työelämän tarpeita.
Opiskelun, työn ja elämän yhteensovittamista pitäisi katsella kokonaisuutena. Työura-ajattelusta on pyristelty irti ja väitetään, ettei nyky-yhteiskunnassa enää ole työuraa.
Pitäisin vastauksena oppimisen ja työelämän katsomista kokonaisuutena. Erityisesti käytännön ammateissa koulutus ja työ pitäisi heti alusta lähtien sovittaa yhteen sekä tekijän, että yrityksen ehdoilla. Näin opiskelija sitoutuisi työelämään jo koulutusvaiheessa ja työnantajalla olisi näyttöä hänen osaamisestaan. "Työuran" alussa yhteiskunta kustantaisi pääosan opiskelijan elämisestä ja hiljalleen ammattitaidon kehittyessä siirtyisi taloudellinen vastuu yrittäjälle.
Työn ohella kouluttamisesta pitäisi tehdä nykyistä houkuttelevampaa, esimerkiksi mahdollisuudella tuettuun (valtio+yritys) osaamisen kehittämiseen ja jatko-opintoihin. Malli on olemassa, mutta syventäisin entisestään yrityksen ja koulun yhteistyötä, sekä rakentaisin selkeän tukijärjestelmän sen ympärille.
Työnantajan ja koulutuksen tarjoajan vahvempi yhteistyö karsisi opetuksesta ylitarjontaa aloilla, joilla työtä ei olisi tarjolla. Nykyinen oppilaitosten rahoitusmalli on pahasti vääristynyt. En jättäisi oppisopimusta pelkästään toisen asteen koulutuksen vaihtoehdoksi, vaan lähtisin rohkeasti kartoittamaan sen käyttöä myös muissa koulutusasteissa.
Työnantajan sitoutuminen opiskelijan koulutukseen työsuhteen alussa ja valtion tuki jatkokoulutukselle, sitouttaisi molemmat nykyistä vahvemmin toisiinsa. Eivätkä markkinaheilahtelut todennäköisesti enää aiheuttaisi massiivisia irtisanomisia. Työntekijän tuettu jatkokouluttaminen tukisi moniosaamista ja markkinatilanteen muuttuessa työntekijä olisi mahdollista kouluttaa toimimaan uudessa tehtävässä ilman tarvetta vaihtaa työnantajaa/-tekijää.
Yksi asia mitä Suomessa ei oikein ole työelämässä huomioitu, on työntekijän roolin vaihtaminen työuran aikana. Mielestäni on ihan loogista, että työuran alussa tehdään ns. "paskahommia", oppimisen myötä siirrytään haasteellisempiin tehtäviin ja mitäs sen jälkeen? Ei ihminen ole valmis 40-50 vuotiaana. Varsinkin fyysisesti rasittavissa ammateissa on järjetöntä ajatella, että ihminen tekisi samoja töitä koko työuransa. Metallimies ja kirjanpitäjä ovat hyvin erilaisessa asemassa viimeiset vuodet ennen eläkeikää. Erityisesti nyt, kun vaaditaan työurien pidentämistä. Näkisin mielekkäänä vaihtoehdon siirtyä työuran aikana erilaisiin asiantuntija ja koulutustehtäviin. Samalla se tukisi "hiljaisen tiedon" siirtymistä nuorille. Alaa ei tarvitse vaihtaa, vain työnkuvaa pitäisi muuttaa. Kaikille kouluttaminen ei sovi, mutta muita erilaisia fyysisesti kevyempiä töitä pitäisi löytyä.
Seuraava ajatus saa varmasti monelta karvat pystyyn, mutta otan rohkeasti sen riskin. En välttämättä edes päästäisi juuri lukiosta valmistunutta yliopistoon. Miksi? Jos et ikinä tee fyysistä työtä tai muita käytännön tuottavia töitä, miten voit olla alan asiantuntija? Moni isin pikku insinööri nousee suoraan työuran ylimmälle portaalle tekemättä koskaan "oikeita" töitä ja ylimielinen asenne suorittavaa työtä kohtaan on täten saanut vahvan jalansijan yhteiskunnassamme. Jos kaikki liikkuisivat työuralla "paskaduunista" - asiantuntijaksi oman osaamisen kehyksessä, ei tällaista asennetta pääsisi syntymään. En sano, ettei osa meistä olisi valmiuksiltaan sopivampia erilaisiin tehtäviin. Hyvässä ohjauksessa jokaiselle löytyisi varmasti ominaisuuksilleen sopiva "ura". Osa siirtyisi tehtävästä toiseen nopeammin ja erilaisia suuntautumisia löytyisi varmasti kaikille.
Maalaisjärjellä ajateltuna mallin pitäisi toimia?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti